MUSKARIT

Aika: 28.2.2019 klo 16:30 - 19:15
Paikka: Putaankatu 2

Muskarit

Muskareiden tavoitteena on saada musiikki ja musiikin harrastaminen osaksi perheiden arkea ja yhdessäoloa, sekä vanhempien musiikillisten ja musiikkikasvatuksellisten valmiuksien kehittäminen. Tenavamuskareissa tuetaan lapsen musiikillisia valmiuksia ja innostetaan lasta harrastamaan musiikkia monipuolisesti. Muskareiden yhteydessä voidaan valmistaa myös erilaisia soittimia käytettäväksi kodin musiikkihetkissä.

Palautamme muskareissa mieliin vanhoja lauluja vanhempien ja isovanhempienkin lapsuudesta, mutta opettelemme myös uusia! Luvassa on siis musiikin kuuntelua, laulua ja laululeikkejä sekä liikkumista musiikin mukana. Tervetuloa mukaan!

 

Muskarit jatkuvat viikolla 4, 21.1.2019. Vetäjänä toimii musiikkipedagogi Johanna Keränen. Muskarit pidetään tuttuun tapaan Perheiden talolla (Putaankatu 2, entinen Pelastusarmeijan päiväkoti). Kevään muskarit kokoontuvat 9 kertaa ja lisäksi järjestämme kaikkien ryhmien yhteisen päätösjuhlan kauden lopussa.

 

Uudet jäsenet saavat alennuksen muskarimaksusta, jos v. 2019 jäsenmaksu on maksettu. Jäsenmaksun pystyy maksamaan heti liittymisen yhteydessä.

 

 

Ryhmät:

Vauvamuskari 1 (3-9kk ikäinen lapsi ja aikuinen) maanantaisin, alkaen 21.1.2019. klo 16.30-17. TÄYNNÄ!

Vauvamuskari 2 (10kk-1,5v. ikäinen lapsi ja aikuinen) maanantaisin, alkaen 21.1.2019. klo 17.10-17.40 TÄYNNÄ! 

Sisarusmuskari 2 (kuvaus alla) maanantaisin, alkaen 21.1.2019. klo 17.50-18.20 

Tenavamuskari (4-6v. lapsi ilman aikuista) maanantaisin, alkaen 21.1.2019. klo 18.30-19.15

Sisarusmuskari 1 (kuvaus alla) torstaisin, alkaen 24.1.2019. klo 16.30-17.00 TÄYNNÄ!

Taaperomuskari 1 (2-3v. lapsi ja aikuinen) torstaisin, alkaen 24.1.2019. klo 17.10-17.40

Taaperomuskari 2 (2-3v. lapsi ja aikuinen) torstaisin, alkaen 24.1.2019 klo 17.50-18.20

 

Uutuutena sisarusmuskari!

Sisarusmuskariin voi osallistua useampikin kuin yksi perheen lapsista, yhden tai kahden aikuisen kanssa. Koko perhe pääsee siis musisoimaan yhdessä! Sisarusmuskarin hinta sisältää koko perheen muskarikauden.

 

Hinnat:

 

Vauva- ja taaperomuskarit:

45e MLL Tornion yhdistyksen jäsenille (vuoden 2018 jäsenmaksu maksettuna)

60e ei-jäsenille

Tenavamuskari:

50e MLL Tornion yhdistyksen jäsenille (vuoden 2018 jäsenmaksu maksettuna)

65e ei-jäsenille

Sisarusmuskari:

70e MLL Tornion yhdistyksen jäsenille (vuoden 2018 jäsenmaksu maksettuna)

85e ei-jäsenille